18.7.2015

Askartelutarvikkeet

Askartelutarvikkeeni ovat olleet ihan hujan hajan. Mikäköhän siinä on, että niitä on niin vaikea pitää järjestyksessä? Kun kuitenkin esimerkiksi korttien askartelun aloittaminen on paljon mukavampaa, kun tarvikkeet löytyvät helposti.

Päätin siis siivota askartelutarvikelaatikot. Levitin kaiken lattialle (1,5 vuotiaan lapsen kanssa - oli muuten hänen mielestään ihan mahtavaa ja auttoi mielellään, erityisesti siinä purkamisessa). Sen jälkeen yritin saada kaiken järjestykseen, tein omat pinot ja laitoin monitoimikansioon esimerkiksi kartonkeja, papereita ja tarroja omiin taskuihinsa. Ja laatikkoon erilaisia pikkutarvikkeita. Ennakoin myös sitä, että askarteluun osallistuu lapsenikin ja pussitin minigrip-pusseihin hilepurkkeja ja -pusseja yms. Huh! Nyt täytyy vain pitää ne järjestyksessä.

Mikä tuntuikin yllättävän vaikealta. Askartelin eilen yksiin tuleviin juhliin onnittelukortin, enkä olisi millään jaksanut palauttaa tarvikkeita samoihin paikkoihin. Sain itseni kuitenkin pidettyä kurissa, ainakin tällä kertaa:)

Tällainen kortista tuli.


Olemme antamassa puutarhaliikkeeseen lahjakortin, joten kortti vihjailee myös lahjan sisällöstä. Sisälle tulee kuori lahjakortin taskuksi ja onnittelut.

Mukavaa lauantaipäivää!

2 kommenttia:

  1. Kaunis kortti!! :)
    Kiva, kun kävit blogissani vierailulla. Sinulla näyttää olevan tosi kiva blogi, laitan sen itselleni ylös, niin pääsen toistekin vierailulle. :)
    Mukavia heinäkuun päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, niin sinullakin:) Mukavaa loppukuuta myös sinulle!

      Poista