Rantamekosta tunika

Ompeluprojektit linkittyvät toisinaan - oikeastaan aika useinkin - läpikäymiini tunteisiin. Minulla on toisinaan ahdistusta, joka ilmenee myös migreeneinä. Tätä tunikaa edelsi viiden päivän päänsärky, joka tuntui pitkältä ja synkältä... pinnalla oli ahdistustakin. Sen hälvennyttyä päätin työstää sitä värien ja tuunauksen kautta - tai oikeastaan se vain lähti tulemaan ideoiden ja visioiden kautta. Hällä väliä, näin siinä siis kävi...

Minua alkoi kismittämään tällainen ihana rantamekko, joka ei nimittäin - yllätys yllätys - mahtunut päälle. Päätin lyhentää sen ja tehdä siitä topin.

Kuinkas sitten kävikään... Saatuani siitä topin, minua alkoi harmittamaan se, että ensimmäinen versio oli paremman näköinen. Tämä tuntui tylsältä, kun se oli ensin ollut rantamekko niskalenkkeineen.

Eipä hätiä mitiä, olin aiemmin ostanut tällaisen tyllimekon kirpparilta purettavaksi ja käytettäväksi erilaisiin tarkoituksiin.

Leikkasin siitä yhden suiron ja päätin lisätä sen mekkoon. Jouduin tosin monta kertaa miettimään, että onko tämä nyt ihan hölmö idea...

Vieläkin mekko tuntui kaipaavan sitä jotakin...

Nyt keksin, laitan siihen pari rusettia, kuin pisteeksi I:n päälle! Ja se on siinä.

Kun mietin mekon/tunikan värimaailmaa - tulkitsen sen tällä erää liittyvän vihan ja rakkauden väliseen ristiriitaan. Työstin nimittäin tällä erää paljon itseni tuomitsemista. Mikään ei tuntunut riittävän yli-minälleni. Koin itseni vähän väliä riittämättömäksi, erityisesti, jos jouduin keskeyttämään minkä tahansa meneillään olevan asian. Ja pienen lapsen kanssa niin sattui usein. Ahdistavaa tunnetta tuli vähän väliä pinnalle, niin kuin tässä tunikassa musta väri tuntuisi jotenkin kohoavan pintaan päin. Tunne oli kuin sumea verho, jota tässä mallintaa tylli tunikan alalaidassa. Pisteenä I:n päällä toimivat rusetit kertovat, että tunne sai aikaan kuitenkin jotain kaunista. Se hajosi pintaan päästessään ja näiden kautta päästän siitä irti.

Valoisaa ja seesteistä päivää myös sinulle.