30.12.2015

Käsityölahjat

Tein muutamia joululahjoja tänä vuonna itse ja pyrin myös valitsemaan ostamani lahjat henkilöitä ajatellen. Koenkin, että lahjani ovat rakkaudella ja lämmöllä tehtyjä ja ostettuja tänä vuonna. Vaikka olenkin voinut käyttää rahaa väemmän kuin viime vuonna, voin silti olla niistä iloinen ja ylpeä.

Lahjoihin, kuten myös moniin muihin jouluun liittyviin asioihin, liittyy nimittäin niin paljon arvoasetelmia ja herkästi myös mielipahaa. Miten toisen antama lahja ei ole samalla tavalla arvokas kuin oma tai miten on salaa toivonut jotain muuta. Helposti myös päätyy antamaan sitä turhaa krääsää, jota jo muutenkin pursuaa jokaisen nurkissa. Pysähdyinkin miettimään etukäteen jokaista lahjansaajaani ja toivomaaan, että löytäisin jokaiselle jonkin sopivan ja inspiroivan lahjan. Onnistuin sitten siinä tahi en, huomasin, että tämä ajattelu vähensi stressiäni ja lisäsi myönteisiä ajatuksia.

Miten lahjoihin sitten suhtauduttiin? Aikuisten osalta tein käsityölahjoja sellaisille, jotka itsekin tekevät käsitöitä ja jotka siis arvostavat itse tehtyä. Samoin kertoessani itse tekemistäni jutuista pyrin tuntemaan hienoista ylpeyttä;) Ja kiinnostusta, kun joku kertoi omista itse tekemistä lahjoistaan;)

Kokosin tähän postaukseen itse tekemäni joululahjat. Nappasin kuvia myös saamistani itsetehdyistä lahjoista.

 


 
Virkattu kori - tärkkäys ehti kuivua, mutta en muistanut ottaa kuvaa valmiista työstä...

 




 



 

Sain itse myös itsetehtyjä lahjoja:) Lahjapaketeista löytyivät seuraavat itsetehdyt kivat yllätylset:

Pieni kori kahvipusseista


Sukkia lapselleni


Kukkakoriste


Mukavaa loppuvuotta sinulle!

2 kommenttia:

  1. Kivoja käsitöitä! Ehdin jo ajatella, että olet paketoinut isoäidinneliöön.....kori onkin käytännöllisempi ratkaisu. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Totta, toisaalta korinkin voi ajatella olevan osa paketointiratkaisua, laitoin sen sisälle erilaisia herkkuja:) Joskin toki myös itse kori meni käyttöön:)

      Poista