28.3.2016

Pääsiäispäivä on hyvä tuunauspäivä

Käykö sinullekin joskus niin, että ostat alennuksella hienon vaatteen, mutta kotona toteatkin, että ei tämä toimikaan? Esimerkiksi mallissa on jotain epäsopivaa, jota ei vain tullut huomanneeksi sovituskopissa.

Löysin tämän ihanan kamelinruskean neuleen Kappahlista. Kotona huomasin, että en pidäkään siitä, miten kaukana hihat ovat vartalo-osasta.

No, ei hätää hätää, neuletta on paljon ja siitä saa vaikka mitä! Sakset esille ja näin siinä sitten kävi...

 Ensin lähti etukappaleet irti. Neule ei tunnu helposti purkautuvalta.

Sitten ompelin palat vähän eri tavalla yhteen.
Hupsista, taisinkin hankkia ponchon:)

Pinta tuntuu kaipaavan vielä virkattua reunaa...
 
Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

9.3.2016

Kevättä kohden vaaleanpunaisilla huiveilla

Ihanaa päästä taas kirjoittamaan blogiin! Olen saanut joitakin käsitöitä tehtyä tällä välin, mutta en ole ehtinyt tulla näyttämään niitä blogiin asti.Mutta nyt vihdoin jotain keväistä!

Oletko kiinnittänyt jo huomiota lähestyvään kevääseen? Pihallamme on alkanut lumi jo sulaa ja samoin metsässä aisti jo hieman kevään lähestyvän. Aamuisin kuuluu jo lintujen liverrystä ja oma mielikin on keveämpi. Niin se vain se pimeä kausi väistyy.

Pienellä Linnulla on tällä kertaa viikon haasteena läpinäkyvä, joten lähestyin käsitöitäni kuvausteeman kautta. Tässä kuitenkin hieman käsitöiden esittelyä ensin. Virkkasin jo viime kesänä ja syksynä vaalean lilan ja punaisen kirjavia kukkaympyräneliöitä Virpi Siiran idealla. Näistä neliöistä piti tulla neuleen helmaan pidennys, mutta väri ei mätsännytkään siihen kovin hyvin. Mietin pitkään, mitä niistä tekisin, ja huivihan niistä sitten lopulta tuli. Lankaa oli sen verran vielä jäljellä, että sain koristeltua sillä huivin reunan nätiksi.



Eilen tein löydön kirpputorilta, tällainen huivi tuli mukaan 0,60 eurolla, eli hinta ei päätä huimannut. Huivin päät olivat hieman olleen oloiset, joten leikkasin ne pois, taitoin ja ompelin reunat. Leikkasin reunat reilusti ja loppuosista tein hiusdonitsin ja solmittavan kappaleen.




Vaikka sää olikin pilvinen, tein pienen metsälenkin ja kuvasin näitä käsitöitäni kokeillen, miten läpinäkyviä ne ovat.






Ihastuin molempiin - taitaa olla, että on vähän vaaleanpunaista keveyttä ilmassa:)
Tästä pääset katsomaan, mitä läpinäkyvää muut ovat löytäneet.

Mukavaa keväänodotusta sinulle!