Käsitöitä tehdessä on usein
alttiina itsekriittisyydelle. Välillä kriittisyys iskee käsityötä tehdessä; jonkin mennessä pieleen projektin siirtää helposti syrjään tai voi alkaa ajatella, että "tästä ei tule mitään". Toisinaan taas valmis projekti aiheuttaa päänvaivaa; onko käsityö onnistunut tai epäonnistuiko siinä jokin. Jo pelkästään kivan idean pystyy tyrmäämään sillä, että "se on ihan tyhmä juttu", ja sen jälkeen vain jättää idean kokeilematta. Bloggaajana seuraa herkästi myös sitä, että moniko luki postauksen ja saiko se positiivisia kommentteja.
Itse ajattelen, että kaikki tämä
pohdinta myös vahvistaa, kun sen oppii ottamaan positiivisena asiana. Uskon, että tarkoitus ei ole kantaa mielessään jatkuvaa itsekriittisyyttä. Sen sijaan tarkoituksena on mielestäni oppia kokemaan, että idea on omasta mielestä inspiroiva ja toisaalta että se riittää. Tarkoitus ei olekaan saavuttaa oman lähipiirin ja lukijakunnan hyväksyntää ja "tykkäämistä". Riittää, että itse pitää ja hyväksyy työn. Toisinaan työn voi laittaa hetkeksi syrjään ja katsoa sitä seuraavana päivänä hyvin nukutun yön jälkeen uusin silmin. Jokin pieni virhe ei välttämättä enää pistäkään niin silmiin kuin heti sen tekemisen jälkeen.
Ja mitä sitten,
jos jostain jutusta ei pidäkään, se ei ole maata kaatava asia, vaan ehkä se olikin vielä kesken. Jo valmistuneenkin jutun voi nähdä esimerkiksi vielä vaiheessa olevana. Toisinaan vain käy niin, että toteutunut työ ei vastaa omaa etukäteismielikuvaa. Itselleni käy herkästikin niin. Mutta joskus työstä tulee myös parempi kuin mitä etukäteen suunnitteli:)
Odotetaanko bloggaajalta parempaa kritiikin sietokykyä kuin yleensä? Tai odottaako sitä itseltään, että kaiken pitää onnistua täydellisesti? Itse opettelen sitä, että jätän töihini ne pienet virheet rikastamaan niitä. Mielestäni Virpi Siira ilmaisee näitä hienosti ja kertoo toisinaan blogissaan
Oma Koppa myös virheistä. Samoin
Madam BC:n blogista olen joskus lukenut "fail"-töistä, hänellä on niille oma tunnistekin. Minusta on ihanaa, kun pystyy jakamaan myös omia virheitä ja epäonnistumisia huumorin sävyttämänä. Ehkä lopputuloksena ei olekaan epäonnistuminen vaan jokin hauska yksityiskohta ja oman itsensä vahvistuminen.
Myös esimerkiksi Sanna on kertonut Kototeko-blogissa
ompelun jälkeisestä ahdistustilasta, miten "Tää on oikeastaan ihan kamala, typerin idea ikinä." On ollut helpottavaa lukea, että oman itsekriittisyyden kanssa ei ole yksin. Monella on sama tunne. Myös
vaatekaappiruletti oli hauska huumorivivahteinen postaus ja sieltäkin voi löytyä itsekritiikin aiheita.
Bloggaajana on myös alttiina sille ajatukselle, että "valokuvani ovat ihan huonoja" ja "kirjoitinpa tyhmän postauksen". Monista paikoin saa lukea, että erottuakseen massasta on otettava todella hyvälaatuisia kuvia ja kirjoitettava kiinnostavaa tekstiä. Niinpä. En ole vielä ostanut järjestelmäkameraa ja kirjoitan postaukseni varsin nopeasti - vinkeistä huolimatta en ole jättänyt tekstejä hautumaan, sillä pienen lapsen äitinä en koe aikani riittävän sellaiseen. Sen sijaan koen tyytyväisyyttä valmistuneesta työstä ja siitä, että ehdinpä kaikesta huolimatta kirjoittaa tänäänkin postauksen!
Tulipa vuodatettua:) Mutta yhteenvedon omaisesti toteaisin, että
kaiken voi nähdä negatiivisesti tai positiivisesti, myös itsekritiikin. Sitä voi vältellä tekemättä mitään uutta ja inspiroivaa ja pysytellä tutuissa ympyröissä - tai kokeilla kaikenlaista innostavaa ja sitten kärsiä hetkellisistä kriiseistä. Itse valitsen yleensä jälkimmäisen...
Tässä vielä postauksen aiheeseen sopivia epäonnistuneita yrityksiä kuvata täysikuuta.
Onko sinullakin tällaisia itsekriittisyyden hetkiä? Saatko jätettyä ne taaksesi itseäsi vahvistaen vai jäävätkö ne joskus kalvamaan?
Aurinkoista sunnuntaita toivotellen
