30.4.2015

Pilkettä silmäkulmassa



Olen oikeastaan vasta nyt alkanut miettiä pukeutumiseni ideologiaa - vaikka olenkin jo päälle kolmenkymmenen... Siis sitä, että millaista pukeutumiseni on? Mikä minua viehättää ja millaisia haluan vaatteideni olevan?

Olen huomannut, että viime aikoina tekemissäni jutuissa on ollut jotain sellaista, mitä kuvaisin sanoilla "pilkettä silmäkulmassa". Että suunnittelemissani ja toteuttamissani jutuissa on usein se jokin, pieni juju, jolle voin hymyillä ja joka ilahduttaa minua. Esimerkiksi tässä korussa se on tuo perhonen.

Olen tehnyt tämän korun itse ArteMiinassa. Liikkeen valikoima on melkoinen, mutta valitsin värit ja riipuksen fiilispohjalta. Koru on tehty käyttämällä silmukalla varustettuja korupiikkejä - itse asiassa tein korun korupiikeillä ensimmäistä kertaa! Perhosesta voi herätä monenlaisia mielikuvia, itselle se on ehkä oman luovuuden lentoon päästämistä ja ripaus naisellisuutta. Ylipäätään pyrin tekemään sellaisen korun, joka voisi sopia niin arkeen kuin juhlaankin ja sopisi mahdollisimman monen vaatteeni kanssa.

Samoin aiemmin tekemässäni huivissa jujuna on helmirivistöt. Huivi on poikkeuksellinen sikäli, että vaatekaapissani ei ole aiemmin ollut yhtään keltaista/kellertävää huivia ja mitään oranssiin vivahtavaa ei minulta taida löytyä. Alan ehkä hiljalleen päästä sinuiksi ainakin persikansävyn kanssa.

Toisena teemana on luovuuden herääminen. Miten se itse tehty vaate, koru tai muu juttu on siis ihan itse suunniteltu ja toteutettu - oman luovuuden kautta tehty. En esimerkiksi parhaillaan juurikaan halua käyttää valmiita kaavoja ja lehtien malleja. Olen muuten joskus aiemmin tilannut tällaisia nimikointinauhoja, mutta en ole käyttänyt niitä oikeastaan lainkaan. Nyt olen jotenkin alkanut tuntea omat työni niin omikseni, että voisin näitä nauhoja käyttääkin:) Ensimmäisen jo ompelinkin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti